Kalevan Pojat ottaa jäseniä lähinnä Etelä-Helsingin alueelta, mutta myös pidemmältä tulevat ovat tervetulleita. Partioon liitytään yleensä 7-8 -vuotiaana, mutta otamme ehdottomasti mukaan myös vanhempia nuoria. Kalevan Pojissa et joudu jonottamaan partioon, vaan mukaan toimintaan pääsee vaikka samalla viikolla.
7-10 -vuotiaat partiolaiset muodostavat sudenpentulauman, jota johtaa täysi-ikäinen laumanjohtaja. Sudenpennut kokoontuvat viikottain opettelemaan partiolaisten perustaitoja.
Noin 10-vuotiaana siirrytään vartioon, jossa toimitaan 4-5 vuoden ajan. Vartionjohtaja on lippukunnan kouluttama, muutamaa vuotta vartiolaisiaan vanhempi johtaja. Vartiolaisten ohjelmaan kuuluu runsaasti suorituksia ja retkeilyä.
Kaikkiin kysymyksiinne vastaa lippukunnanjohtaja Juha-Pekka Järvenpää, puhelimitse 040 559 2707 tai sähköpostilla juhis@kalevanpojat.org. Voit olla myös suoraan yhteydessä lippukunnan toimintaryhmien johtajiin.
Mikäli et asu lippukunnan toiminta-alueella, voi lippukuntien yhteystietoja tiedustella pääkaupunkiseudulla Pääkaupunkiseudun Partiolaisista ja muualla Suomessa ao. partiopiiristä.